On muutakin tärkeätä kuin työ
Työssä viihtymisen ja työhyvinvoinnin kivijalat ovat eheä minäkuva, ihmissuhteet läheisiin sekä suhde työhön ja työnantajaan. Jos edellä mainituista jokin on pettänyt, työssä ei voi mennä kovin hyvin.
Kuka minä olen, on hyvä kysymys esittää itselleen aina välillä, vaikka täsmällisiä vastauksia ei ole helppo muodostaa. Omaksi itseksi tuleminen ottaa aikansa.
Suhde työantajaan on monipuolinen asia, mutta lähtökohdistaan selkeä. Palkanmaksaja ostaa tarvitsemaansa osaamista, mutta myös oikeaa asennetta ja riittävää fyysistä ja psyykkistä kuntoa. Persoonallisuudellakin on merkitystä, ”hyvä tyyppi” sopii joukkoon paremmin kuin ”ikävä ihminen”.
Työnantajan velvollisuus on kohdella ammattilaisiaan reilusti eli kertoa mitä sinulta odottaa. Oikeudenmukaisten tavoitteiden asettaminen ja tuloksien seuraaminen on työnantajan vastuulla. Sinun kuuluu saada työstäsi säännöllinen palaute ja mielellään palkkio sovittujen tavoitteiden saavuttamisesta. 2000-luvun työnantajan kuuluu ilmaista selkeästi, miksi se on olemassa ja mihin se on menossa (visio). Miten päämäärät on ajateltu saavutettavan (strategia) ja mitä keinoja yritys arvostaa päämäärän saavuttamiseksi (arvot).
Ihannetilanne on, että ammattilainen voi itse tietoisena tavoitteistaan, osaamisestaan, arvoistaan ja kunnostaan valita työpaikan ja vaihtaa sitä tarpeensa mukaan. Kaikilla meillä ei tietenkään ole samoja mahdollisuuksia valita ja vaihtaa työnantajaamme. Osaamisemme ja persoonamme markkina-arvo vaihtelee monista eri syistä.
Omassa työyhteisössäni kokeneet tietotekniikan ammattilaiset ovat pohtineet työhyvinvoinnin tekijöitä johdetuissa valmennusohjelmissa. Hyvin yksimielisiä pitkään asiantuntijatehtävissä toimineet ammattilaiset ovat seuraavista asioista:
Elämässä pitää olla muutakin tärkeätä kuin työ. Kokeneilla ammattilaisilla on poikkeuksetta harrastuksia, joihin on panostettu aikaa ja rahaa. ”Raskas työ vaatii raskaat huvit” on fraasi, jota oikein tulkittuna kannattaa noudattaa. Haastavaa työtä tekevä ict-arkkitehti tuskin saa tyydytystä siitä, että kiirehtii katsomaan telkkarista prime time -hömppää. Todennäköisemmin hän on perehtynyt harrastukseensa nuoruudestaan asti. Hän tietää siitä paljon, on hankkinut välineet tai luonut muuten edellytykset toteuttaa itseään vapaasti ja innostuneesti. Toiset meistä on rakennettu niin että on yksi työ ja yksi harrastus. Toisille monipuolisuus työssä ja harrastuksiakin on luontevaa.
Konkarikollegat painottavat arkisista asioita läheisten ihmissuhteiden merkitystä. Hyvä parisuhde, perhe-elämä ja ystävät kuuluvat hyvinvointiin ja vastaavasti ongelmat kuluttavat paljon energiaa, joka on pois työn sujuvasta hoidosta. Tärkeätä on, että kotoa ja harrastusten parista siirtyminen palkkatyön tekoon päivittäin on luontevaa ja vastaavasti työstä kotiin tuleva ammattilainen ei ole lopen uupunut, vaan tekee mutkattomasti kodin velvollisuudet ja työt. Ja päivän päätteeksi on vielä aikaa itsellekin. Kun tämä pyhä kolminaisuus (työ, koti ja harrastus) toimii, kaikki osa-alueet toimivat. Uhrautuminen pelkästään työlle merkitsee ryöstöä muilta ja se kostautuu aikanaan. Me tarvitsemme perhettä ja ystäviä ja haluamme olla haluttuja heille. Me haluamme myös saavuttaa jotain harrastuksemme parissa tai halumme kasvaa joksikin muuksikin ”persoonaksi” kuin vain siksi mitä käyntikortissa lukee. Mitä se on? Se on hyvin henkilökohtaista ja juuri siksi niin tärkeää ja arvostettavaa.
Oma lukunsa ovat työpaikan ihmissuhteet. Työhyvinvoinnin tärkein tekijä on se lähitiimi tai -porukka jossa päivän työt tehdään. Jos siinä on negatiivisia jännitteitä ja jos tiimi voi huonosti, työnteko on ikävää. Loistava lähiporukka paikkaa paljon mahdollisia työpaikan puutteita. Avainhenkilö on tietenkin ryhmän vetäjä. Hyvä vetäjä oivaltaa lähitiimin hengen merkityksen. Hyvä mittari ryhmän hyvinvoinnille on naurun määrä. Jos koskaan ei yhdessä naureta, työssä viihtymisen edellytykset ovat heikot. Nauravan ryhmän yksilöllä ei voi mennä kovin huonosti.
Ossi Syrjä
Johdon konsultti
Fujitsu Services Oy