Uusi vuosi käyntiin
Alkuun tahdon toivottaa erinomaista vuotta 2008 kaikille tradenomeille! Uusi vuosi tuo mukanaan uusia haasteita, mutta niihinhän me olemme tottuneet. Yritysmaailmasta kantatuu aina välillä synkkiä irtisanomisuutisia, josta johtuen toivoisinkin että jäsenemme lähettäisivät palautetta omien yritystensä tilanteista. Välitämme terveiset aina eteenpäin Tradenomiliitolle ja tarjoamme myös itse apua mikäli siihen on mahdollisuus.
Noin muuten tradenomit alkavat lyödä läpi työelämässä. Yhä useamman yrityksen luottamushenkilönä häärää tradenomi ja työnantajien arvostus tutkintoa kohtaan on kasvussa. Tulevia haasteita ovat opiskelijamäärien supistaminen ja koulutuksen laatuun panostaminen. Nykyinen meno ei voi jatkua pitkään, sillä ylitarjontaa on valitettavasti jo nyt liikaa. TST ry pyrkii omalta osaltaan vaikuttamaan tähän olemalla yhteydessä paikallisiin ammattikorkeakouluihin TAMKiin ja PirAMKiin sekä toimimaan läheisessä yhteistyössä opiskelijajärjestöjen kanssa.
Tänä vuonna pyrimme järjestämään entistä enemmän jäsenille ilmaisia vapaa-ajan tilaisuuksia. Mukana on viime vuodelta tuttu RataGolf-turnaus, jossa tavoitellaan jo toista kertaa hienoa kiertopalkintoa. Luvassa on lisäksi myös käytännöllisiä luentoja ja mahdollisesti jotain valtakunnallistakin tapahtumaa. Niistä kerron hieman myöhemmin, kun aikataulut alkavat hahmottua paremmin. Paljon uutta toimintaa on joka tapauksessa luvassa! Mikäli mielessäsi on jokin mielenkiintoinen luentoaihe tai harrastustoiminta, ota yhteyttä! Pyrimme toteuttamaan jäsenten toiveita käytössämme olevien resurssien puitteissa. Pääperiaatteena tapahtumissa on, että työasioista ei saa puhua – näissä tapahtumissa rentoudutaan ja solmitaan uusia tuttavuuksia.
Lopuksi pitää todeta, että nämä artikkelit päivittyivät valitettavan huonosti vuonna 2007, mutta pistettäköön se toiminnan aloittelun piikkin. Tänä vuonna pyrimme julkaisemaan uuden kolumnin vähintään kerran kuukaudessa. Kirjoittajiksi tullaan kutsumaan myös poliitikkoja sekä muita vaikuttajia työelämästä. Mikäli tiedät jonkun aiheen, josta haluaisit kirjoitettavan, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen.
